lauantai 16. helmikuuta 2019

Jaffa-kattila soi ja rokkaa!!

Repesin hihittelemään huolella kun bongasin tuon otsikon termin jolla Toni Virtanen Apulanta-orkesterista viittasi Hartwall-areenaan;D Apiksella on siellä, eilen ja tänään, isolleen vedetty shöymeno, ajattelin kuikuilla keikan kun IS-TV sen näyttää. Tästä linkistä, lähetys alkaa 20.00 ja mitä olen ennakkoja eiliseltä lueskellut niin odotan tapahtumaa. En ole suuri fani, ei vaan silleen kolahda mutta asenne on kohdillaan ja arvostan kovin kun ihan itse ovat painaneet vuosikausia, näyttäneet epäilijöille ja palkinneet uskovat. Virtasen hahmo saa haluaamaan illanviettoa seurassaan, vaikuttaa oikein älykkäältä ja huumorintajuiselta. Yhteinen kiinnostuksen kohde on toinen maailmansota ja kuten minulla, myös Tonilla on haave saada panssarivaunu!!





Olisihan se nyt komeaa kun omakotitalon, hirsilinna!!, pihassa, tai oikeammin rannan tuntumassa, jököttäisi panssarivaunu tai kaksi, saksalaisia, Tiikeri tottakai!! =)




Siihen rinnalle ilmatorjuntatykkiasema ja sellainen järkyttävän iso lamppu elikkäs valonheitin, vähän taisteluhautaa ja korsu. Jo vain!! Pitää varautua levottomuuksiin, hihiii... .


Lueskelen par'aikaa Michael Monroen elämänkertaa, (like-kustannus, kirj. Ari Väntänen). On taasen vaihteeksi sellainen kirja jota ei malttaisi laskea käsistään, eilen aloitettu päivällä ja sivulla 238 jo. Kerrassaan kiinostava ihminen joka on elänyt, ja elää, todella mielenkiintoista elämää. Juttua riittää ja sivuilla vilahtelee kaikenmaailman rokkistaroja joiden seurassa tunnetusti sattuu ja tapahtuu, kemialla ja ilman

Yhden lauseen tähän poimin joka tiivistää hyvin Miihkalin olemuksen:

"Ensimmäinen asia, joka Michael Monroesta kannattaa panna merkille on tämä: hän on lapsi. Ei siinä mielessä, etteikö hän osaisi pitää itsestään huolta, vaan siinä mielessä, että tunnin kestävän juttutuokion aikana hän kiepuu, elehtii, hihkuu, nauraa ja assiosioi kuin crackiä vetänyt päiväkoti, kirjoitti toimittaja Samuli Knuuti lokakuun 1999 City-lehdessä."

Tämä on niin luonteenomainen piirre Michaelissa, auktoriteettejä ei kumarrella, lauman mukana ei mennä ja tekemisen riemu ja onni ajaa esim rahan edelle. Rock like fuck, posers suck!! -yleisönhuudatus kertoo paljon. M ei diggaile yhtään muusikoita jotka menevät muut asiat edellä kuin musiikki. Tinkimätön ja kiltti luonnonlapsi saa kärsiä asenteestaan mutta toisaalta voitto tulee kotiin sillä että voi seistä tekemisiensä takana sata prosenttisesti, ilman kompromisseja.





Kirjoittaja, mm. entinen Sue-lehden toimittaja, Väntänen osaa asiansa ja koska hän on myös kirjoittanut Hanoi Rocks -  All those wasted years, kokonaisnäkemys aiheeseen on kattava. Erittäin hyvä kirjoittaja, itsekin muusikkoillut mies hallitsee asiansa, teksti on vaivatonta lukea, ei voi kuin suositella. MM kuuluu niihin muusikoihin joiden tuotoksista en juuri perusta, HR ei ole koskaa iskenyt eikä sooloilutkaan mutta on vain persoonana niin kiinnostava että helposti paukuttelee muutama sata sivua elämästänsä, huonomminkin voisi aikansa käyttää;)


Löysin oikein hyvän musiikkiaiheisen blogin!!Suomen musiikkiblogin juttu Vesala- Mul ei oo lapsuudensankarii -biisistä purkaa sen pähkinöiksi ja asiantuntevasti avaa asioita sanoituksen ja sävellyksen takaa. Että joku jaksaakin paneutua asiaan syvällisesti, oma laiskuuteni kavahtaa jo ajatustakin moisesta urakasta joten kiitos blogin pitäjille.

Olen nyt kymmenkunta kertaa kuunnellut kappaleen ja koko ajan vain paranee. Jotkin biisit vaativat aikaa ja toistoa joskin jo ekalla kerralla tajusin että nyt ollaan jännän äärellä ja että tälle pitää antaa aikaa ja tilaa. Järjettömyyksiin kohonnut kunnioitukseni ja ihastumiseni Paulaan kasvoi vielä piirun, pari lisää. Kerrassaan upea biisi!! Sai minut pohtimaan ja muistelemaan omaa nuoruutta ja sankareita. Eipä niitä täälläkään juuri löydy, heti ei tullut mieleen kuin Mustanaamio:D




Toki olen ihaillut kaikenmaailman muusikonretkuja mutta että olisin ihan sankarin jalustalle nostanut niin eipä taida olla ketään. Ehkä Ian GillanDeep Purplen laulaja, voisi olla tähän kategoriaan kuuluva sillä muistan pettyneeni häneen kovasti jossain vaiheessa kun läskiintyi ja menetti ääntään valkoviiniin retkahtaessaan. Isän viidentoista vuoden mittainen juopottelu on perussyy pettymyksiini muiden ihmisten kohdalla, en vain pysty arvostamaan alkoholisteja. Esim Matti Nykänen on aina ollut minulle vain säälittävä juoppo joka nyt sattui omaan maagisen hyppy/lentokyvyn. Suomessahan saa kaiken anteeksi kun vain tuo metallia urheilukisoista.. . Siksi en myöskään arvosta itseäni niilä hetkillä kun viina kuljettaa ja minä vain, muka voimatonna, annan itseni juopua, alkoholismi on niin perseestä. Mutta viski on hyvää. Siinäpä paradoksia, tai ei oikeastaan sillä hyvä viina on hyvää viinaa, holistille se päihtymys on pääasia joten sitähän juodaan vaikka Harmaata Kuolemaa (kiljua).

Vesala itse heitti hauskasti instassa biisistään: "Nyt mun hirviövauva on pihalla, (;DDD) Mul ei oo lapsauudensankarii liihottaa vapaudessa ja on teidän." Lapsiahan nuo biisit tuntuu olevan tekijöilleen ja kuunteleva yleisö määrittää niiden olemassaolon ja merkittävyyden. Tässä on pienen klassikon ainesta vaan luulen tulevan viveläkin vaikuttavampia tekeleitä, Vesalan luovuus ja ote tekemiseen senkun kasvaa ja vahvistuu, uskomaton nainen tekemään duunia, ottamaan asioita haltuun. Luovan lahjakkuuden kanssa lyömätön yhdistelmä.


Sähköpostiin saapui ilahduttava ilmoitus: Alter Bridge julkaisee piakkoin kuudennen studiolevynsä. Onnea ja autuutta sekä muutaman kuukauden kestävä intoilu ja huuma edessä. Yksikään levy jota ovat tehneet, ei ole ollut pettymys. Olen aivan koukussa Myles Kennydyn ulosantiin ja aikaansaannoksiin, vain Slashin kanssa tehdyt jutut ovat olleet vaisuja. Jos asia olisi minun käsissä niin skippaisin koko jutun. Jokin äänessään ja biiseissään on vain sellaista että tunkeutuu sielun ytimeen ja saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta, sankariksi voisin luokitella=)







Parin viikon päässä on myös kivaa tiedossa sillä edessä on, jälleen kerran=), Tallinan reissu. Tällä kertaa matkaan lähtee hyvä ystävä ja täpisyttää varsinkin se että tapaan faijan pitkästä aikaa. Hänellä on minulle hankkimansa akustinen kitara. Olen tässä viimeiset pari vuotta rämpytellyt Yamahan c-40sellä joka on nailonkielinen peruskeppi jolla kyllä treenaa sujuvasti vaan ei voi kuvitellakaan keikkaa heitettävän. Nyt tulee metallikielinen  Harley Benton, mikeillä eli voisi vaikka lähteä soittamaan ihan oikean keikan jonnekin, viimeinen sellaiseksi laskettava on kolmen vuoden takaa kun soitin kaverin kanssa naapurin kuuskymppisillä setin Leskistä. Jos nyt ainakin saisi katusoittoa aikaan.


Ylen on siis musiikin täyteistä aikaa luvassa, eiköhän Haloo Helsingin Ellin Ellips-projektikin julkaise kokopitkän piakkoin. Alkaa kasautua painetta lähteä johonkin festarille jossa näkisi livenä, mielellään jos samalla keikalla olisi vielä Vesala ja Kingston Wall -reunion. Viime mainittu olisi kyllä ehdottomasti päästävä tsekkaamaan, yhdestä keikasta kiertueeksi ja festaripläyksiksi kasvanut touhu olisi nähtävä, kuuluuhan KWn II-levy ehdottomiin suosikkeihini, se on se aution saaren -levy. Lutakon keikka myytiin samantien loppuun, samoin toinen joka lisättiin, nyyh! Olen harkinnut josko käyttäisi hyväkseen menneisyyden koodeja, olen ollut siellä töissä pari ekaa vuotta ja mukana on edelleen yksi tuon ajan hlö jolta voisi kinuta sisäänpääsyä, olen vain niin huono tuollaisia pyytelemään, käyttämään hyväksi, ei tunnu reilulta.

Rahamies jos olisin niin Rainbowtä menisin myös katsomaan Hyvinkäälle, Disturbedkin olisi siellä vaan kallista on lippuineen, kyyteineen ja mojoituksineen, sitä on sen verran tullut mukavuudenhaluiseksi vanhemmiten että mihinkään telttaan jaksa enää lähteä könyämään.

Sävelet sulostuttavat, soi elämän soundtrack, tunteet pintaan: Anna lantion pyörii, huuda wouwouwou, kaikki mnurheet poistaa kunnon rock'n'rollshow!!!(M.Vilkkumaa)



Sus'


Kussa mun Hopoti??

perjantai 15. helmikuuta 2019

Tuomittu elämään

Jotenkin tämä Valonkantajien Tuomittu elämään puhuttelee sisäistä ääntäni:





Ollakseen valonkantajia niin kovin on synkkiä tekstejä, Surunmurtama toisena esimerkkinä. Vai onko juuri niin että kun laulaa näin synkistä kohtaloista sitä valoa nimen omaan kannetaan ja tarvitaan.

Joskus on mukavaa velloa surussa ja itsesäälissä kunhan ei jää asumaan. Ikään kuin itseään muistuttaen ettei täällä nyt kovin monella muullakaan niin hiton hienosti mene vaan surua, murhetta, kärsimystä ja kurjuutta löytyy muiltakin puserosta.

Vastapainona tietenkin iloa, naurua ja onnenpipanoita;D Haenkin koiran naapurista ja lähden ulkoilemaan sillä jos nyt on kerran tuomittu elämään niin nokitaan tuomio hymyillen=)

Valoisaa viikonloppua,


Sus'

tiistai 12. helmikuuta 2019

Urhoollinen sammakko

ja muita Aku Ankan parhaita -sarjasta uupuu enää otsikon yksilö. Kerääminen lähestyy kulminaatiopistettään. Vielä yksi ja koko sarja (48) on hallinnassa. Omistan sen, kaikki on minun.

-Paitsi huominen, mitä minä sarjan jälk.......hmmmm.... .






Kävelin patsaan ohitse. Lumi oli luonut teoksen pylvään nokkaan. Nimeä en kysynyt, oli hiljaisen sorttinen. Mitä sitä ääneen pilaamaan täydellisyyttä.


Kuolivat Matti ja Olli. Olivat ikäpolvea, minä pahnanpohjimmainen. Saivat kuuluisuutta, mammonaa ja makeaa. Kokivat kaikenlaista. kuten minäkin, ilman kahta ensimmäistä.
Elämä on.

Kuolema on ainoa aivan saletti asia syntymän lisäksi, mitä tässä maailmassa tapahtuu. Siksi kaikki se mitä niiden ympärillä tapahtuu, on minulle täysin vierasta. Miksi velloa asioissa jotka tapahtuvat kaikille meille.
Muistelut toki pitää hengissä, ja niin kauan kuin puhutaan, ei voi kuolla.



Elämä on elossa olemista, elämä on laiffiii!


Use it, Sus'





Tämä teksti, tämä sävel...täydellisyyttä!
Saa laulaa.